Free Books Library - IHTIANDR.INFO

Your last read book was:

You dont read books at this site.

Total books on site: about 20000

You can read and download its for free!

Browse book by author: A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z 
Canth, Minna / Anna Liisa; Kotoa pois
Niin, sitten kun olet vielä ajatellut pääsi ympäri moneen kertaan
ja kun yhdessä olemme tuumailleet.

HUSSO (nykäisee Mikkoa). Mitä hän aikoo tehdä?

MIKKO. Ettekö sitä ymmärrä? Hän ilmoittaa kaikki.

HUSSO. Herra siunaa ja varjele! Onko hän hullu?

ROVASTI. Hänpä aikoo sanoakin jotain muuta, kuin mitä ensin luulin.
Jos omatunto teitä pakottaa puhumaan, niin minä en suinkaan siinä
tapauksessa tahdo kieltää.

ANNA LIISA. Eikä vanhempanikaan, kun he oikein ajattelevat. Eikö totta,
tekään ette tahdo minua kieltää?

RIIKKA. Minä pyydän vaan, että jätät toistaiseksi ja lähdet nyt aittaan
lepäämään. Vieraat sen kyllä suovat anteeksi. Hän kun on valvonut koko
yön, ei ole enää tolkussaan--

MIKKO. Niin, se on parasta. Viekää hänet, emäntä, aittaan levolle. Ja
tohtori jos tekisi hyvin ja kirjoittaisi hänelle jotain rauhoittavaa,
että hän pääsee uneen kiinni, niin minä juoksen apteekkiin.

ANNA LIISA. Ei, antakaa minun puhua. En minä tarvitse rohtoja, näettehän
että olen aivan levollinen ja täydessä tolkussani.

ROVASTI. Tahdotteko sitten tässä, kaikkien kuullen--?

ANNA LIISA. Tahdon. Vapaasti ja rehellisesti, niinkuin Jumalan kasvojen
edessä.

HUSSO. Elä hiidessä, Anna Liisa! Pidä nyt ajoissa suusi kiinni, muuten
kadut. Mitä sinä turhan takeen menet lörpöttelemään.

ROVASTI. Hiljaa! Olkaa sekoittumatta tähän, te.--Jatkakaa, Anna Liisa,
jatkakaa vaan pelkäämättä,--vapaasti ja rehellisesti, niinkuin Jumalan
kasvojen edessä.

MIKKO. Jos rovasti sallii--minä häntä puhuttelisin ensin vähäisen.

ROVASTI. Voitte tehdä sen sitten,--jäljestäpäin.

MIKKO. Tule vilvoittelemaan ulos, Anna Liisa--pikipäin vaan--

ROVASTI (nousee, kiivastuu ja lyö nyrkkiä pöytään). Pois! Häntä ei saa
häiritä, minä sanon!--Nyt voitte alkaa!

ANNA LIISA. Olen tehnyt suuren synnin, jonka minun nyt täytyy tunnustaa.
Tähän saakka olen sen kavalasti peittänyt kaikilta ihmisiltä,
päästäkseni häpeästä ja rangaistuksesta vapaaksi. Mutta ei se
peittäminen ole minua onnelliseksi tehnyt.

ROVASTI. Ei varmaankaan. Sisällinen tuska oli sitä suurempi, eikö niin?

ANNA LIISA. Se oli niin suuri, että sitä tuskin jaksoin kantaa.
Omantunnon vaivat eivät antaneet minulle hetkeksikään lepoa.

ROVASTI. Rohkeutta vaan, lapseni! Mikä oli synti, jonka teit?

ANNA LIISA. Neljä vuotta sitten synnytin lapsen, metsässä tuolla, ja
minä, poloinen, tapoin hänet.

RISTOLAN EMÄNTÄ. Herra Jumala!

HEIMOSEN EMÄNTÄ. Anna Liisako?--Tappanut lapsensa?

MIKKO. Minusta on kummaa, että sairaan ihmisen houreita kuunnellaan ja
pidetään täytenä totena.

HUSSO. Elkää, hyvät ihmiset, uskoko häntä. Kyllä hän ottaa sanansa
takaisin jo huomenna, kun on saanut yönsä nukkua.

ANNA LIISA. Asia on niinkuin olen sanonut. Jos tahdotte, niin näytän
paikan, mihin hän on haudattu.

VALLESMANNI. Minun pitää virkani puolesta tehdä muutamia kysymyksiä.
Tiesivätkö vanhempanne mitään tästä kaikesta?

ANNA LIISA. Ei, he ovat viattomat. He uskoivat minusta pelkkää hyvää. Ei
heillä ollut pienintä aavistustakaan minun rikoksestani.

HUSSO. Lähtään pois, Mikko. Mitäs me täällä enää.

MIKKO. Kuunnellaanhan, kuinka tässä käy.

VALLESMANNI. Tämä tunnustus tuli sitten vallan odottamatta teille
vanhemmille?

KORTESUO. Tunnustus? Niin, tunnustus tuli odottamatta.

VALLESMANNI. Mutta rikoksesta tiesitte jo tätä ennen, niinkö?

KORTESUO. Eilen illalla vasta. Siitä saakka olemme olleet kuin
huumeessa. Emme ole tienneet paljon sinne eikä tänne.

RIIKKA. Emmehän me voineet ruveta ilmiantajiksi--oman lapsemme
ilmiantajiksi. Eihän voi lakikaan sitä vaatia.

KORTESUO. Varsinkin, kun niin pitkä aika oli kulunut.

ANNA LIISA. Minä yksin olen syyllinen. Elkää vanhempiani ahdistelko, he
eivät mitään tienneet. Olinhan sen salannut heiltä samoin kuin
muiltakin.

VALLESMANNI. Voitte olla rauhassa heidän suhteensa, jos asia on niinkuin
sanotte. Mutta teitä en saa jättää. Minun surullinen velvollisuuteni
vaatii minut panemaan teidät kiinni.

ANNA LIISA. Ja saattamaan minut ansaittuun rangaistukseen. Tehkää se,
herra vallesmanni, sitä juuri tahdonkin. Tehtyä en millään enää
tekemättömäksi saa--en, vaikka kuolemaan asti sitä surisin. Mutta
antakaa minun kärsiä--antakaa minun kärsiä kovimmat rangaistukset, että
edes jossain määrässä voisin rikokseni sovittaa. Tulkaa, minä ilolla
lähden vankeuteen--ja kuritushuoneesen--ja vaikkapa mestattavaksi,
kaikki, mitä ikinä oikeus minulle määrää, otan mielihyvällä vastaan.

RIIKKA. Lapsi, lapsi--ooh, rakas taivaallinen isä, vie pois tämä kalkki,
en kestä sitä juoda! (Vaipuu valittaen ja puoleksi pyörtyneenä alas.)

PIRKKO (itkien). Äiti--äiti.

KORTESUO (pyyhkii kyyneleitä silmistään). Että minun täytyi tätä nähdä!
Etten päässyt hautaan ennemmin!

ANNA LIISA. Isä ja äiti--elkää surko minun tähteni! Elkää surko! Ei
minulla ole mitään hätää. Näettehän, kuinka olen iloinen nyt! En koko
elämässäni ole tuntenut itseäni näin onnelliseksi.

JOHANNES (liikutettuna). Anna Liisa--!

KORTESUO. Etkö sinä välitä mitään siitä häpeästä, jolla meidän harmaat
hiuksemme olet tahrannut?

ANNA LIISA. Suokaa se minulle anteeksi! Voi, jos jollakin tavoin vielä
kerran voisin tehdä hyväksi, mitä teitä vastaan olen rikkonut.

RISTOLAN EMÄNTÄ. Sääli vanhempia.

HEIMOSEN EMÄNTÄ. Tämä heidät musertaa tyyten.

RISTOLAN EMÄNTÄ. Voi sentään! Ei sitä ihminen tiedä, mitä surua
lapsistaan voi saada.

KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. Kylläpä teille nyt kävi ohraisesti. Kävipä
tosiaankin.

MIKKO (hiljaa Hussolle). Tässä ei auta enää mikään. Täytyy antaa kaikki
mennä menojaan. Lähtään pois! (Menevät.)

KORTESUO. Hautaan kun pääsisi! En muuta enää toivo.

ROVASTI. Ei niin, hyvät ystävät, ei niin! Ei teillä ole syytä suruun
tällä hetkellä, vaan iloon ja riemuun. Jumalan henki on tehnyt työtä
tyttäressänne ja päässyt voitolle. Elkää maailman tavoin katselko tätä
asiaa, ottakaa se korkeammalta kannalta. Tähän asti on Anna Liisa
vaeltanut eksyksissä. Nyt hän on löytänyt oikean tien. Kiittäkäämme ja
ylistäkäämme taivaan Herraa!

RISTOLAN EMÄNTÄ. Niin--onhan se niinkin, kun oikein ajattelee. Lihalle
tämä on kuritus, mutta ei hengelle.

KORTESUO. Me olemme lyhytnäköisiä, me ihmiset. Emme aina ymmärrä
kaikkivaltiaan tarkoituksia.

RIIKKA. Ja meissä lihallinen mieli aina pyrkii valtaan.

ROVASTI. Sitä hartaammin koettakaamme edistyä hengen elämässä ja Jumalan
avulla me pääsemme voitolle samoin kuin Anna Liisakin. (Tarttuu Anna
Liisan käteen.) Niin, lähde rauhaan, lapseni. Lähde sinne, mihin
omatuntosi sinua vaatii menemään. Ja vahvistakoon sinua taivaan isä,
että loppuun asti lujana pysyisit. Äsken toivotimme sinulle onnea
pieneen maalliseen elämänkäänteesen. Mutta tuhat kertaa innokkaammin
toivotamme sinulle nyt onnea sisällisen muutoksen johdosta.

TOHTORI. Minä yhdyn rovastiin. Jääkää hyvästi!

ANNA LIISA (lankeaa ensin isänsä, sitten äitinsä kaulaan). Hyvästi, isä!
Hyvästi, äiti--ja Pirkko, hyvästi!--Hyvästi kaikki.

KAIKKI. Hyvästi! Ja onnea!

JOHANNES. Anna Liisa--etkö tahtoisi antaa minullekin kättä!

ANNA LIISA. Mielelläni! Hyvästi, Johannes, hyvästi!

JOHANNES. Herran haltuun, Anna Liisa! Yksi sana vielä: sinä olet
kumminkin se, joksi sinua alunpitäen luulinkin.

ANNA LIISA. Kiitos ystävällisyydestäsi!--Nyt, herra vallesmanni, olen
valmis.

VALLESMANNI. Niinpä lähdemme sitten! (Menevät.)

ROVASTI. Hän vaeltaa iankaikkisen elämän tietä. Onnellinen hän.

Esirippu alas.

[1895.]






KOTOA POIS

Yksinäytöksinen näytelmä



HENKILÖT:

PENTTINEN, kauppias.
ROUVA PENTTINEN.
FANNY, heidän tyttärensä.
RIIKKA, heidän palvelijansa.
BROBERG, tohtori.
ILMA AHOKAS, postinhoitaja Pöllismäellä.
AHLBOM, kauppias.
ROUVA AHLBOM.
LINDEMAN, kultaseppä.
ROUVA LINDEMAN.
RANK, maalari.
ROUVA RANK.
FELLMAN, tehtailija.



(Sali Penttisen asunnossa. Perällä ovet auki etehiseen; molemmin puolin
ovea ikkunat. Oikealla ovi sivuhuoneesen, vasemmalla samoin.

Rouva Penttinen laittelee uutimia ikkunoihin, sitoo niitä ylös helakan
punaisilla nauhoilla. Riikka luuttuelee ryömyllään lattiata.)

ROUVA PENTTINEN (poistuu jonkun verran ikkunasta, seisoo kädet puuskassa
ja katselee työtään kallistellen päätään oikeaan ja vasempaan). Katsopas
nyt sinäkin, Riikka, näitä kartiinia. Ja sano, mitä niistä tykkäät.

RIIKKA (kohottautuu, istuu jaloillaan). Kommeet ovat kerrassa.

ROUVA PENTTINEN. Valloovatko mielestäs hyvin?

RIIKKA. Valloovat. Valloovat ihmeen hyvin. Mitenkä se rouva on ne
soanunnahi nuin sievästi.

ROUVA PENTTINEN. Sitä kun, näes, on ihmisellä makua, niin saahan sitä.
Mutta ovatkohan nämä nyt yhtä kauniit, kuin kauppaneuvoksen kartiinit
tuolla kadun toisella puolen? Mitä luulet?

RIIKKA. Voi, ne tok' on paljon kauniimmat. Eihän niillä ook' tuommoisia
punasia silkkinauhojakaan. Ja nehän ne juur' tekkövät paljon assiaan.

ROUVA PENTTINEN (lähenee uudelleen ikkunaa, tähystelee ulos). Niin,
mitä niillä oikeastaan lienee siellä kiinnipitimenä? Kun sitä ei voi
nähdä ollenkaan.

RIIKKA. Ei kuin valkoista nyöriä! Minä varta vasten sitä katoin kerran,
kun kyökki-Mari näytti minulle huoneita herrasväen poissa ollessa. Ei
ollut kuin valkoista nyöriä! Oikein minä ihmettelin.

ROUVA PENTTINEN. Ooho! Vai valkoista nyöriä?

RIIKKA. Ja kun se oli vielä semmoista paksua pukelota. Ihan kuin tuo
minun etusormeni.

ROUVA PENTTINEN. Mutta mahtoi se olla rumaa?

RIIKKA. No, sen pit' olla niin rummoo, niin rummoo, ettei mihin panna.

ROUVA PENTTINEN. Sitä varten ne ne asettavatkin niin alas, ettei näkyisi
kadulle.

RIIKKA. Sitä varten, tietysti. Ja entäs kun sisässähi ol' pantuna niin
paljon kasvia etteen, ettei niitä ensinkään sieltä erottanut. Mutta
minäpä menin sinne taakse ja katoin. Sitten oikein Marille päivittelin,
että niinkö ne ovat tarkkoja teijän herrasväk', etteivät sen vertaa
roahi silkkinauhoo ostoo. Meillä tok' on joka ikkunassa, pihallehi päin.

ROUVA PENTTINEN. Mitäs Mari siihen?

RIIKKA. Mitä--eihän se kun nauroo virnutti.

ROUVA PENTTINEN. Kyllä minusta vaan tuo punainen silkkinauha koristaa
koko laitoksen. Miltä nyt näyttäisivät meidänkään kartiinit, ellei niitä
olisi? Ei kerrassa miltään, vaikka kyllä ovat uudet ja kalliit, kaksi
markkaa kun maksoivat meetri.

RIIKKA. Herra jesta--niinkö paljon? Kaksi markkaa!

ROUVA PENTTINEN. Niin, mutta siitä et saa puhua mitään, ettei tule
kauppiaan korville. Hän luulee minun saaneeni ne markalla, en uskaltanut
sanoa hänelle oikeata hintaa, hän kun muutamissa kohdin on niin turhan
tarkka. Niin että muista vaan pitää suusi kiinni.

RIIKKA. Kyllä--kyllä tok'. Mitäpä sen kauppiaan tarvihtee sitä
tieteekään, rouvan asia kait se on.

ROUVA PENTTINEN. Minun, tietysti. Mutta ne herrat aina tahtovat pistää
nenänsä joka paikkaan.--Kas, tuollapa Vannykin jo tulee.

FANNY (heittää etehisessä pois päällysvaatteensa ja tulee kirjoja ja
vihkoja kädessä saliin). Hyvää päivää!

ROUVA PENTTINEN. Päivää, päivää! Mitäs jatkolle kuuluu?

FANNY. Eipä mitään erinomaista. Mutta mitäs te täällä puuhaatte?
Riikkakin oikein hikipäässä.

RIIKKA. Niin--nyt sitä pittää soaha puhasta, jos milloin.

ROUVA PENTTINEN. Te komma remman. Mykky remman.

FANNY. Soo! Vai tulee tänne vieraita? Ketä sitten?

ROUVA PENTTINEN. Arvaapas! Niin, koetapa tosiaankin arvata. Elä virka
mitään, Riikka.

RIIKKA. En tok'. Mutta ei se nyt arvoo, Vanny neiti. Ei vaikka mikä
oisi.

FANNY. Miksi en arvaisi. Tahdotteko, niin sanon heti?

ROUVA PENTTINEN. No, annapa kuulla?

FANNY. Ahlbomin--

ROUVA PENTTINEN. Niin, tuleehan ne Ahlpumminkin. Kauppias Ahlpummin.
Mutta entäs muita?

FANNY. Kultaseppä Lindemanin--

ROUVA PENTTINEN. Lintemanin--oikein! Ja sitten?

FANNY. Maalari Rankin--

ROUVA PENTTINEN. Sdrankin. Sano sinä Sdrankin--

FANNY. Hänenpä nimensä on Rank--

ROUVA PENTTINEN. Niin, mutta Sdrank kuuluu paljon viinimmältä. Rank
Rank--? Hyi--sehän on niin moukkamaista. Sdrank se pitää olla.

RIIKKA. Sr--Sran--Tran--Ei! Ei minun kielen' keäänny.

ROUVA PENTTINEN. No, ja vielä? Ketäs vielä tulee?

FANNY. Eivätkö ne siinä jo olleet kaikki?

ROUVA PENTTINEN. Eeii! Ei hetikään. Parhaat vielä jäljellä.

RIIKKA. Soapas nähä, arvaattako niitä viimeisiä.

FANNY. En minä nyt enää tiedä.

ROUVA PENTTINEN. Patruun Welmanin--ei sanota, Riikka, sitä kaikkian
raarimpaa.

RIIKKA. Ei sanota, ei. Kiusataan Vanny neitiä ensin vähäsen.

FANNY (naurahtaa). Voi, sitä Riikkaa. Luuletteko tosiaan, että olen niin
utelias? Juuri kuin minä niistä välittäisin, tulipa ketä tahansa.

RIIKKA. Välittäisittepä hyvinnii, jos tietäisitte.

ROUVA PENTTINEN. Kun tulee nuoria herrasmiehiä--

RIIKKA. Sulhasia--sulhasia! Varta vasten teitä kahtomaan.

FANNY. Olkaa nyt--!

ROUVA PENTTINEN. Ihan totta. Usko pois.

FANNY. Saattaa tulla nuoria herrasmiehiä, jos kerran on kutsuttu. Mutta
eiväthän ne nyt siltä tule minua katsomaan.

RIIKKA. No, ihan justiin, teitä kahtomaan.

ROUVA PENTTINEN. Yksi ainoa tänne sentään vaan tuleekin. Mutta se vastaa
kymmeniä. Sinä et arvaa, kuka se on, et vaikka ajattelisit pääsi ympäri
moneen kertaan.

FANNY. Lieneekö joku Lindemanin kisälleistä?

ROUVA PENTTINEN. Oho! Sitäkö varten me nyt tässä sitten niin
puuhaisimme! Ei--ylhäisempi se on--paljoa ylhäisempi--!

FANNY. Sitten se on Ahlbomin konttoristia tai puotilaisia--

ROUVA PENTTINEN. Ei--ei sinne päinkään!

RIIKKA. Tämä käyp' korkeassa hatussa ja hansikkaissa. Joko nyt arvaatta?

FANNY. Niitä on monta, jotka käyvät sylinterissä ja hansikkaissa.

RIIKKA. Muistattako kuka silloin kulki täältä ohit, kun te niin
punastuitte kerran?

FANNY (vähän säpsähtäen). Ooh--mitäs te nyt, Riikka--! Tänne ei tule
ketään, jonka tähden minä punastuisin.

ROUVA PENTTINEN. Vaikkako olisi tohtorismiehiä? Niin, jokos ällistyt?
Tohtori Spruuper tänne tulee.

FANNY. Tohtori Broberg? Narraatte!

ROUVA PENTTINEN. Enkä narraa, kah! Usko jos tahdot. Kohta sen näet.

RIIKKA. Teistä tehhään pian tohtorinna. Ajatelkoopas: tohtorinna! Ei
vähä mittään.

ROUVA PENTTINEN. Tohtorinna Spruuper! Se joltakin kuuluu, se. Voi, hyvä
isä, vieläkö häntä ihminen tuonkin ilopäivän näkisi!

FANNY. Kuinka hän tänne tulee? Kun on aivan outo. Mistä saitte sen
tietää?

ROUVA PENTTINEN. Mistäkö saimme tietää? Kun oli luvannut papalle eilen
illalla Wellmanissa.

FANNY. Ei suinkaan isä häntä kutsunut?

ROUVA PENTTINEN. Isä? Muista nyt kerrankin sanoa »pappa» eikä aina
»isä». Niin kutsunutko? Totta kait hän kutsui. Kutsututhan ne ovat
muutkin.

FANNY. Minkätähden? Voi, minkätähden?

ROUVA PENTTINEN. Ja sitä sinä kysyt? Käsketäänhän niitä vieraita
muuannekin, mikseikä sitten meille.

FANNY. Kun hän ei ole isän--kun hän ei ole papan kanssa tuttukaan.

ROUVA PENTTINEN. Miks'ei ole tuttu? Illalla kun juuri olivat yksissä
patruun Wellmanin luona.

FANNY. Niin, vaan sitäpä ennen eivät ole nähneetkään toisiaan.

ROUVA PENTTINEN. Entä sitten? Mitä se tekee?

FANNY. Eikä hän ole milloinkaan meillä käynyt. Itsestään hänen olisi
pitänyt tulla ensi kerran.

ROUVA PENTTINEN. Itsestään pitänyt tulla ensi kerran?! Ole vaiti. Kuka
on sanonut, että hän olisi tullut itsestään? Kyllä olisimme saaneet
odottaa.

FANNY. Olisi antanut olla tulematta sitten. Mitää hän nyt ajattelee
tästä! Voi sentään!

ROUVA PENTTINEN. Niin? Etköhän rupea itkemään kuin hyvästäkin asiasta.
Siinä sen näet, Riikka,--mitä minä jo sanoin! Eihän tämä taaskaan ole
hänelle mieleen. Kumma tyttö. Ei ymmärrä omaa etuaan.

RIIKKA. Hupsuhan työ ootta, Vanny neiti. Pappanno teille kosioita hommoo
ja työ siitä vaan pahottelette. Kiitteehän teijän tok' pitäisi.

FANNY. Mitä hän oli vastannut? Tiedättekö, äiti?

ROUVA PENTTINEN. Äiti ja äiti! Aina vaan äiti. Etkö sinä milloinkaan opi
sanomaan pappa ja mamma? Ihme ja kumma! Paremmissa ihmisissä ei kukaan
sano äidiksi, mutta sinä siitä tavasta et pääse, vaikka olet kauppiaan
tytär. Niin juuri: oikean kauppiaan tytär, etkä minkään hampuusin.
Käynyt lisäksi koulut, vihon viimeisetkin ja lukenut ranskat,
saksat--niin pitäishän tuota nyt kielen kääntyä sen verran, että saisi
sanotuksi pappa ja mamma. Jos silloin ennen--kun oltiin köyhiä
vielä--mutta nyt! Kauppias Penttisen tytär ja sanoo: isä, äiti! Hyvät
ihmiset, johan sille harakatkin nauravat.--Niin mitäkö hän vastasi?
Kiittänyt oli vaan ja pokkuroinut ja ollut niin aarttia, että pois
tieltä.

RIIKKA. Sommoo nähä, mitenkä hän sitten illalla teille pokkailoo. Herra
jesta, jos vielä tänä kevännä soataisiin kihlajaiset ja heäät! Voi,
ihmettä!

FANNY. Heretkää nyt, Riikka--

ROUVA PENTTINEN. Se ei ole mitään mahdotonta. Vanny on kaunis tyttö--
minä luulen, että eiköhän liene Spruuper jo katsellutkin häntä niillä
silmin.

FANNY. Eikä ole! Voi, mamma hyvä--

ROUVA PENTTINEN. No, no saammehan sitten nähdä. Mutta niinpä oli
Wellmanikin sanonut, ettei ole koko kaupungissa niin sievää tyttöä kuin
meidän Vanny.

RIIKKA. Sitä on sanonna monj muu.

ROUVA PENTTINEN. Ja nyt kun panet sen uuden punaisen leningin päällesi--

FANNY. Enhän minä sitä näin kotona, mamma.

ROUVA PENTTINEN. Sen sinä juuri panet, sillä siinä sinä olet kaikkian
nätin.

FANNY. Sepä kun on niin hirveästi koristeltu ja laiteltu. Harmaa pukuni
olisi paljon sopivampi. Enkö minä saa panna sitä, mamma?

ROUVA PENTTINEN. Etkä saa, et ensinkään! Sen punaisen panet, niinkuin jo
sanoin, ja sillä hyvä. Koristeltu ja laiteltu? Mitä se tekee, jos onkin
koristeltu ja laiteltu? Sitä pulskempi vaan on ja komeampi. Paljon
enemmän siinä toki pitäisi olla särryttimiä, mutta silloinkin panit niin
vastaan, kun minä niitä olisin tahtonut.

RIIKKA. Elkee tok' harmaaseen ruvetko, siinä olisitta kuin mikähi piika
tollukka. Kauniiksihan teijän pittää laittoo ihtenne tänä iltana.

ROUVA PENTTINEN. Sanos muuta. Pappa tänne varta vasten pyytää nuoria
herroja, että saisi näyttää tytärtään, niin tämä ei sen vertaa, että
viitsisi kuvalleen pukeutua edes. Ja kultaketjut muista myöskin ottaa,
ja se uusi rossi.

RIIKKA. Ja hiuksenne piipatkee, se se teitä varsinnii kaunistaa.

ROUVA PENTTINEN. Niin, piippaa kaiken mokomin hiukset otalle. Mutta ala
sinä nyt joutua punkkinesi pois, Riikka, eläkä siellä kuhnaile enää.
Kahvikin pitää jo kiireimmiten panna tulelle.

RIIKKA. Jopa minä tästä jouankin.

ROUVA PENTTINEN. Minä menen tästä pukeutumaan, että olen valmis
vieraiden tulemaan. Tee sinä samoin, Vanny. (Menee vasempaan.)

RIIKKA. Ei, mutta kun teille nyt jo tulloo sulhaset! Voi tokkii!

FANNY. Oih, Riikka! Minä suutun, jos te vielä puhutte semmoisia.

RIIKKA. No, no, minä en virka mittään, pijän suuni kii'!--Mutta--mutta
on se lystiä yhtäkaikki, voi, sun Taavetti! (Menee punkkineen etehisen
kautta.)

ILMA (tulee häntä vastaan etehiseen). Päivää! Onkos täällä Fanny neiti
kotona?

RIIKKA. Tuolla on salissa, mänkee voan sissään.

FANNY. Kuka? Ooh, Ilma! Terve! Milloinka sinä olet tullut?

ILMA. Iisalmen laivassa tulin. Ja nyt on niin tulinen kiire, kun vielä
tänä iltana täytyy mennä takaisin.

FANNY. Minkätähden jo tänä iltana?--Käy istumaan.

ILMA. Kysy sitä minkätähden. Postinhoitaja, semmoinen tärkeä henkilö--

FANNY. Niin, niin,--mutta jonkun päivän nyt kumminkin voisit viipyä.

ILMA. En, en, en, en! En ainoatakaan. Mutta kuules nyt, minulla on
sinulle tähellistä asiaa.

FANNY. Minulle? Noo--?

ILMA. Lähdetkö meille kansakoulun opettajaksi?

FANNY. Kansakoulun opettajaksi!? Milloinka?

ILMA. Nyt heti paikalla. Minun matkassani.

FANNY. Mihinkä teiltä on entinen joutunut?

ILMA. Hän kuoli. Sairastui ja kuoli. Koulu on ollut suljettuna kaksi
viikkoa. Minä johtokunnalle puhuin sinusta ja he suostuivat sinut
ottamaan, mutta sillä ehdolla, että tulet aivan heti. Kuinka sinun
jatko-opistosi? Olethan sinä jo tenttinyt kaikki aineet?

FANNY. Olen. Kyllähän minä sieltä aina pääsisin, mutta--

ILMA. Mutta mitä?

FANNY. En tiedä, mitä vanhempani siihen sanoisivat.

ILMA. Suostuvat, tietysti. Ei niitä paikkoja ole joka aika saatavina. Ja
kuinka he voisivat panna vastaan, jos kerran itse tahdot. Onhan se oma
asiasi.

FANNY. Niin--onhan se. Mutta en minä nyt osaa vielä--

ILMA. Tule pois, niin teet viisaasti. Kahdeksan sataa markkaa palkkaa,
vapaa asunto, lämmin, valo. Niittyä yhdelle lehmälle, peltoa
perunamaaksi. Ja kaunis paikka järven rannalla, maantien varrella.

FANNY. Asutko sinä likellä?

ILMA. Kolmen kilomeetterin päässä. Ei se ole matka eikä mikään. Voisimme
olla yksissä joka päivä.

FANNY.



Pages: | Prev | | 1 | | 2 | | 3 | | 4 | | 5 | | 6 | | 7 | | 8 | | 9 | | 10 | | Next |

Main -> Canth, Minna -> Anna Liisa; Kotoa pois

IHTIANDR - is a site with thousands books on English for free reed and download