Free Books Library - IHTIANDR.INFO

Your last read book was:

You dont read books at this site.

Total books on site: about 20000

You can read and download its for free!

Browse book by author: A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z 
Canth, Minna / Anna Liisa; Kotoa pois
Elä, elä puhu semmoisia. Ei sinua kukaan vihaa. Ei tarvitse
koko asiasta puhuakaan tuon koomin, kun vaan lupaat, ettet mene järveen
etkä muulla tavalla lopeta itseäsi.

MIKKO. Ilon päiviä me vielä vietämme yhdessä, Anna Liisa,--semmoisia,
ettei niitä monella olekaan. Minä kun vien sinut vihille ja pidän oikein
hyvänä, niin takaan, että kuoleman halu mielestä pakenee.

ANNA LIISA. Ei se pakene. Äiti, päästäkää minut pois, päästäkää. En minä
saata elää. Jos ihmiset antavatkin anteeksi, niin ei anna Jumala.

RIIKKA. Antaa! Ole varma siitä, että antaa. Vielähän sinä elät armon
ajassa.

ANNA LIISA. Mitä hän sitten minulta vaatii? Olen itkenyt ja rukoillut,
olen madellut hänen jalkojensa juuressa. Mutta yhtä ankara hän on
vihassaan. Mitä pitää minun tehdä, että syntini poistettaisiin? Sanokaa,
äiti!

RIIKKA. Rukoile, että Jumalan pyhä henki valaisee mieltäsi. En minä
osaa sinua neuvoa, lapsi raukka.

ANNA LIISA (hiljaa ja harvaan; katsoo ylös päin). Jumalan pyhä henki?

KORTESUO. Se ei suinkaan käske sinua itsemurhaa tekemään.

ANNA LIISA. Ei, ei! Ei käskekään.--Äiti, nyt lankesi taivaan valo
sieluuni! Nyt--tiedän, mitä minun tulee tehdä, että saan armoa ja
anteeksiantamista.

RIIKKA. Jumalan kiitos! Hän rauhoittuu.

ANNA LIISA. Niin, Jumalalle kiitos ja kunnia. Ja kiitos teille, äiti ja
Johannes, siitä, että estitte minua uudesta synnistä. Nyt tahdon elää:
minä olen löytänyt Jumalan. Kuulen hänen äänensä sielussani.

KORTESUO. Kaikki hyvin! Ei tarvitse meidän pelätä enää. Mutta nyt sinä
saat mennä aittaan pukeutumaan, Anna Liisa. Kirkonmeno loppuu tuossa
paikassa ja silloin ovat vieraat täällä.

RIIKKA. Pane parhain juhlapuku päällesi.

ANNA LIISA. Kyllä, äiti! Parhaimman juhlapuvun otan ylleni! Voi, kuinka
nyt elämä on autuasta. Ja näin äkkiä se muuttui! Tuli aivan kuin
päivännousu idästä.

KORTESUO. Niin, niin! Mutta mene nyt, että ehdit valmiiksi.

MIKKO. Yksi sana, Anna Liisa, ennenkuin lähdet.--Ethän sinä minua enää
vihaa, niinkuin eilen väitit?

ANNA LIISA. En. En sinua vihaa, Mikko. En sinua, enkä ketään.

MIKKO. Kuulittekos--? Mitä sanoin minä?

KORTESUO. Elä viivyttele enää, Anna Liisa, vaan mene ja tule pian
takaisin, juhlapuvussa ja iloisella mielellä.

ANNA LIISA. Niin tulenkin, isä. Juhlapuvussa ja iloisella mielellä.
Hyvästi siksi! (Menee.)

RIIKKA. Minäkin menen samalla ottamaan toiset vaatteet. (Menee.)

MIKKO. Hyvästi, hyvästi! Elä ole kauvan poissa.--Hän oli jo kuin toinen
ihminen. Näittekö kuinka hänen silmänsä loistivat?

JOHANNES. Niin--ei häntä suinkaan enää suru painanut.

MIKKO. Ennenkuin päivä on lopussa, saan minä hänestä viimeisetkin huolet
haihtumaan. Uskotteko sen?

JOHANNES (katkerasti). Paljon mahdollista. Eihän tässä enää tiedä, mitä
odottaa.

MIKKO. Sinä, Johannes, taidat olla minulle vielä nyreissäsi eilisestä?
Elä viitsi! Ei minullakaan enää ole mitään sinua vastaan, kun kerran
sain omani takaisin. Mutta Anna Liisasta en olisi luopunut, en millään
mahdilla.

JOHANNES. Sen kyllä osoitit!

MIKKO. Niin, niin! Te minut pakotitte menemään vähän liian pitkälle.
Mutta ei se mitään. Annetaan niiden unehtua ja painua. Ollaan iloisia
kaikin miehissä tänä iltana.

HUSSO (tulee sisään). Onko se totta, mitä Riikka suihkasi minulle
korvaan sivumennessään?

MIKKO. Ettäkö täällä on sulhasia vaihdettu? Totta on.

HUSSO. No, herra tule ja puserra! Ettäkö sinä sitten tulet Kortesuon
vävyksi? Siunaa ja varjele! Kuka olisi sitä uskonut ennen aikaan, kun
piennä poikana sait juosta täällä palasta pyytämässä. Ja pellolle
kyörättiin monet kerrat! Mutta nyt paisuukin kulkupojasta isäntä taloon.
Siunaa ja varjele, mä vieläkin sanon! Että minun kumminkin piti tämä
ilopäivä nähdä. Oikeinko nämä mielisuosiolla antoivat sinulle
tyttärensä?

MIKKO. Oikein ne antoivat mielisuosiolla.

HUSSO. Vai niin! Vai mielisuosiolla antoivat. No, pitääpä minunkin
kiittää. (Tulee Kortesuon luokse ja kättelee häntä.) Suurkiitosta,
isäntä, kost' Jumala! Nyt saatte haukkua minua tästä puolin niin paljon
kuin ikinä haluatte, en ole siitä millänikään. En virka en halaistua
sanaa. Vähät minusta, iänlopusta, kunhan vaan pojalleni hyvin käy.

MIKKO. No, no, en minä anna äitiäkään pahoin kohdella.

KORTESUO. Enkä minä sitä teekään. Muistathan vaan, ett'et vielä hiisku
tästä kenellekää mitään.

HUSSO. En hiisku, en. Mitä minä siitä ennen aikojaan. (Katselee Mikkoa
loistavin silmin.) Mutta mahtaa se Mikkokin nyt olla mielissään! Herra
tule ja puserra! Ja mitä se nyt sanoo Johannes?

JOHANNES. En mitään. Vapaaehtoisesti olen luopunut.

HUSSO. Vapaaehtoisesti? Vai vapaaehtoisesti! Tokkopa sentään niin
vapaaehtoisestikaan? En usko.

JOHANNES. Uskot tai et. Se on minulle se ja sama.

KORTESUO. Elkää alkako vaan riitaa, hyvät ihmiset.

HUSSO. Ei suinkaan, ei millään tavalla. Mitäpä se minua liikuttaakaan.
Pääasia, että Mikko sai Anna Liisan. En huoli muusta mistään.

PIRKKO (tulee kirkkopuvussa, virsikirja kädessä). Terveisiä kirkosta!
Nyt ne sieltä pudotettiin alas saarnastuolista että rumahti.

MIKKO. Vai oikein rumahti!

PIRKKO. Olisit ollut kuulemassa, Johannes. Kirkko oli, tiedättekös,
täpösen täynnä väkeä, ja niin hiljaa olivat kaikki, kun näiden nimiä
mainittiin, että olisi kuullut nuppineulan lattiaan kilahtavan.

MIKKO. Jo nyt lasket lipettiä.

PIRKKO. Pidä sinä suusi kiinni! Mitä sinä aina sotket toisen puhetta.

MIKKO. No, no! jatka, jatka. Nuppineulan olisi kuullut lattiaan
kilahtavan.

PIRKKO (kääntyy muihin). Tuntui niin somalta, minun oikein sydämeni
pamppaili, kun pappi luki, että: »nuorimies, talollinen Johannes Kivimaa
ja talontytär, siveä, nuori neiti»--siveä nuori neiti, se joltakin
kuuluu, se.

MIKKO. Kukas nyt keskeytti.

PIRKKO. Vaiti, sinä! Minä en puhu sinulle, minä puhun muille.--Niin;
»siveä nuori neiti Anna Liisa Kortesuo, joiden aijottu avioliitto nyt
ensi kerran kuulutetaan».

MIKKO. Anna Liisaako siellä kuulutettiinkin? Kun minä luulin koko ajan
että Pirkkoa.

PIRKKO (pyörähtää Mikkoa kohti kädet selän takana, irvistää ja matkii).
Äjäijäijäijäi--

KORTESUO. Pirkko, sinä--!

PIRKKO. Mitäs hän on niin ilkeä, mokoma.

MIKKO.(nauraen). Sitä on tyttöä!

PIRKKO. Missä äiti ja Anna Liisa? Kun eivät olekaan koristelleet tupaa
eivätkä panneet seppeleitä ylös. Tuolla näkyivät olevan kaikki porstuan
nurkassa, ja minä kun niitä niin uskoa laitoin viime yötä.

KORTESUO. Ennätät sinä ne vielä saada seinille, kun pidät kiirettä.

PIRKKO. Menkää sitten pois täältä joka kynsi, eikä saa tulla sisään,
ennenkuin käsketään.

HUSSO. Saanhan minä jäädä tänne avuksi?

PIRKKO. No, te jos jäätte. Mutta muut kaikki pois, ja väleen!

KORTESUO. Mennään minun kammariini siksi aikaa.

MIKKO. Elähän huoli, Pirkko, minä sinulle vielä näytän!

(Johannes, Mikko ja Kortesuo menevät.)

PIRKKO. Näytät sinä! Minkähän tuota näytät?--Nyt sukkelasti, Husso.
Nostetaan seppeleet sisään. (Kantavat porstuasta viheriöitä köynnöksiä,
puita ynnä muita koristeita sisään.)

PIRKKO (kipuaa ylös penkille). Ojentakaa minulle köynnöksiä te, minä
asetan niitä tänne ylös.

HUSSO. Kyllä.--Sinä taidat olla kovin mielissäsi tästä Anna Liisan
naimisesta, Pirkko?

PIRKKO. Tiettyä se. Niin iloinen kuin--kuin--kolmentuhannen markan
hevonen.

HUSSO. Hei, hei! Sitten sinä mahdat pitää kovasti tulevasta langostasi?

PIRKKO. Niinkö Johanneksesta? Kuinkas muuten. Toista niin hyvää miestä
ei ole koko maailmassa.

HUSSO. Et sinä ehkä antaisikaan Anna Liisaa kenellekään muulle?

PIRKKO. En. En totta totisesti antaisi häntä kenellekään muulle pait
Johannekselle.

HUSSO. Et Mikollekaan?

PIRKKO. Mikolle? Pyh! Hänelle nyt kaikkian vähimmän.

HUSSO. Minkätähden hänelle kaikkian vähimmän?

PIRKKO. Minkäkötähden?--Kaikkea te kysytte. Ymmärtäähän nyt tuon.

HUSSO. Kunko Mikolla ei ole taloa?

PIRKKO. Minä vähättelen talosta!

HUSSO. Mikäs hänellä sitten on vikana?

PIRKKO. Sekin on vikana, jos tietää tahdotte, ettei Anna Liisa voi häntä
kärsiä.

HUSSO. Ooho? Niinkö on hullusti, ettei Anna Liisa voikaan kärsiä Mikkoa?

PIRKKO. Niin se on.--Mikä teitä naurattaa?

HUSSO. Ilman minä tässä vaan aikojani.--Voi sun, taivaan tapernaakkeli!
Onpa tämä sentään hauska juttu.

PIRKKO. Mikä niin? Sanokaa minullekin.

HUSSO. Mitähän sinä virkkaisit, jos Anna Liisa vielä purkaisi
Johanneksen kanssa ja menisi Mikolle?

PIRKKO. Elkää vouhkiko tyhjää, vanha ihminen.

HUSSO. Mikkopa on paljon pulskempi mies kuin Johannes.

PIRKKO. Menkää suolle!

HUSSO. Etteikö ole sitten?

PIRKKO. Menkää suolle, minä sanon!

HUSSO. Eikä se Anna Liisa ole niinkään hanakkata Johannekselle menemään.
Hyvin kuuluu olleen ikävällä mielellä kaiket aamua, vaikka onkin
kuuliaispäivä.

PIRKKO. Nyt, jos ette vaikene, niin ajan teidät pellolle.

HUSSO. So, so! Olepas hiljaa. Vieraita ajaa pihaan. (Asettuu keskelle
ikkunaa, nojautuu molemmin käsin ikkunalautaan.) Monta monituista
hevosta, Ristolan, Heimosen, Katajamäen--

PIRKKO. Ja ketä muita? (Viskaa Husson syrjään.) Pois tieltä, että
minäkin näen. Siellähän on--hei, kaikki viis minun hevostani--siellähän
on jo pelimannit ja muut! (Juoksee ovelle.)

(Heimosen ja Ristolan emännät, Katajamäen isäntä, Kortesuo, Mikko,
Johannes ja Riikka tulevat sisään, heitä seuraa paljon muita vieraita,
nuoria sekä, vanhoja, ynnä pelimanni viulua soittaen.)

RIIKKA, Astukaa peremmälle, tehkää niin hyvin!

RISTOLAN EMÄNTÄ. Siinähän se on Pirkkokin. Hyvää päivää. Pitkäksipä sinä
olet venynyt sitten kun sinut viimeksi näin.

PIRKKO. Alkaahan minussa mittaa olla.

HEIMOSEN EMÄNTÄ. No, ei vaan. Kohta täysikasvanut. Kun Anna Liisa
viedään, niin alkavat sulhaset käydä toisen tyttären luona.

MIKKO. Sittenkö vasta? Minä tässä jo muutamia päiviä olen parastani
koettanut.

PIRKKO. Elä valehtele!

RIIKKA. Lapsihan Pirkko vielä on. Ei hänestä ole niihin puuhiin. Käykää
istumaan, hyvät vieraat.

MIKKO. Niin, tehkää hyvin. Isännät tänne pöydän päähän, emännät
peräpenkille, ja tyttöhuitukat--ettekö pakene tuonne karsinaan. Siellä
se on teidän paikkanne.

PIRKKO. Sinäkö sen määräät? Entä kun emme menekään. Istumme tuonne
miesten penkkiin. Mitäs sanot siihen?

RIIKKA. Tyttö hoi, jos et sinä ole hiljaa siellä! Se se on niin suulas,
tuo elävä.

KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. Tule sinä vaan tänne, Pirkko, tänne minun rinnalleni.
Täällä on sijaa.

PIRKKO. Joutuneeko tässä hyvin istumaan. Eiköhän se tanssi jo kohta
alkane?

RISTOLAN EMÄNTÄ. Ei suinkaan nyt ihan heti. Eihän vielä ole
morsiantakaan tervehditty.

HEIMOSEN EMÄNTÄ. Niin, missä Anna Liisa on, kun häntä ei näy?

KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. Ajattelin juuri kysyä samaa.

RIIKKA. Hän tästä vast'ikään pistääntyi aittaan.

PIRKKO. Hyh--! Vai vast'ikään! Kun minä täällä olen koristellut tuvan,
olen riidellyt aika lailla Husson kanssa, olen tehnyt vaikka mitä, eikä
häntä koko aikana ole näkynyt, ei kuulunut.

RIIKKA. Tottapahan tulee, kun joutuu.

MIKKO. Mitä, jos hyvinkin pistetään polskaksi sillä välin? Minusta
näyttää, että tyttöjen varpaita jo kutkuttaa.

PIRKKO. Entä omiasi sitten? Eikö niitä muka ensinkään kutkuta?

MIKKO. No, niitä kutkuttaa niin hiton lailla.

KORTESUO. Mitäs sitten muuta, alkakaa vaan tanssia. Luulen että
Riikkakin odottaa herroja, ennenkuin tarjoo meille mitään suuhun
pantavaa.

RIIKKA. Niin, jos nuo hyvinkin tulisivat piakkoin.

MIKKO. Pirkko, tuletko sinä minun parikseni.

PIRKKO. Enkä tule. Minä tanssin Johanneksen kanssa.

MIKKO. Sitten täytyy minun ottaa toinen. (Tiirailee tyttöjä.) Kenenkähän
noista nyt valitseisin? Yks toistaan somempi. Tässä tulee mies aivan
ymmälle. Mieluummin ottaisin heidät kaikki.

KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. Mikko taitaa olla täällä niinkuin puhemiehen virassa?

MIKKO. Niin, puhemieshän minä olen. Ei näistä ilman minua olisi mitään
tullutkaan. Johannes noin hiljainen mies, mitäs hän olisi uskaltanut
kosia.

KORTESUO. Niin no--alkakaahan pois.

MIKKO. Entäs isännät ja emännät? Tässä ei auta, joka ikisen pitää
tanssia tänäpäivänä.

RISTOLAN EMÄNTÄ. Emmehän me vanhat vielä näin alkuillasta. Sitten vasta
lopussa.

MIKKO. Minun kanssani katrillia, emäntä? Niinkö? (Menee ja sieppaa yhden
tytöistä käsikynkkäänsä.)

RISTOLAN EMÄNTÄ. Niin, niin!--Se on aika hulivili, tuo Mikko. Mutta
kyllä on sulhanen siihen sijaan vakava ja tasainen.

HEIMOSEN EMÄNTÄ. Kerrassa kunnon mies. Hyvän vävyn te hänestä saatte.

RIIKKA (hiljaa ja surumielisesti). Kyllähän Johannes hyvä on--kaikin
puolin.

RISTOLAN EMÄNTÄ. Ja semmoinen mainio talo kuin hänellä on. Kelpaa siinä
Anna Liisan emäntänä pyöriä.--

HEIMOSEN EMÄNTÄ. Niin sitä on muutamilla iloa lapsistaan. Toisilla taas
ei kuin pelkkää surua.

(Riikka huokaa ja kääntyy pois. Nuoret tanssivat lyhyen polskan.)

KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. Noin sitä mekin ennen hypättiin. Mutta nyt ovat jalat
jo kangistuneet.

KORTESUO. Jalat kangistuneet ja mieli samoin.

KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. Illemmällä me yhtäkaikki tanssimme mekin, eikös niin?

KORTESUO. Ei se minulta enää käy.

KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. Ei sitä tiedä, ennen kuin koettaa. Harjoitellaan
pois tänä iltana, että sitten osaamme häissä oikein hyvin. Joko ne
milloin pidetään muuten?

KORTESUO. Niinkö häät?

KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. Niin, niin. Anna Liisan ja Johanneksen häät.

KORTESUO. Eipä niistä vielä ole tietoa.--Ketäs siellä nyt tulee? Rovasti
ja vallesmanni--

KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. Ja tohtori ja kauppias. Kaikki kirkonkylän herrat.
Kuuliaisetkin kun jo näin suurellisesti vietetään, niin mitä sitten
häät! (Rovasti, vallesmanni, tohtori ja kauppias tulevat. Tanssi
taukoaa.)

VALLESMANNI. Kas niin! Täällähän ilot jo ovat ylimmällään. Elkää
lopettako, jatkakaa vaan, jatkakaa!

ROVASTI. Meitäkö säikähditte?

MIKKO. Eipä me juuri säikähdettykään, mutta polska kun juuri sattui
päättymään.

ROVASTI. Päivää, isäntä! Toivotan onnea. Ja emännälle samoin.

KAUPPIAS. Tokko olitte edes kirkossa kuulemassa, kun tytärtänne
kuulutettiin?

KORTESUO. Eihän me.--

KAUPPIAS. Minäpä olin. Ja voin vakuuttaa, että kaikki kävi hyvässä
järjestyksessä. Nuorten miesten mieltä vaan kovasti kirveli.

MIKKO. Vai kirveli? Tuota minä jo ajattelin. Saanko luvan kysyä--ehkäpä
vihlasi kauppiaan omaakin sydäntä?

KAUPPIAS. No, ilmankos? Kun paikkakunnan sievin tyttö vietiin noin sivu
suun.

ROVASTI. Mutta missä morsiuspari?

VALLESMANNI. Sulhasen minä näen tuolla. Tulkaa esille, Kivimaa. Mitä te
siellä piileilette muiden takana!

MIKKO. Pelkää varmaan, että häntä kuritetaan, kun meille semmoiset
tepposet teki.

TOHTORI. Ei kanneta vihaa semmoisesta. Kunnia voittajalle.

KAUPPIAS. Niin, eihän sille mitä mahda. Onnea vaan toivotamme. Mutta
oivalliset häät sinun täytyy pitää, Johannes, siitä hyvästä. Muuten
katso eteesi!

MIKKO. Vähälläpä hän pääsee. Minä kun olisin kauppiaan sijassa, niin
laudalta hänet löisin pois.

ROVASTI. No, noh! Eihän nyt kumminkaan.

MIKKO. Etteikö käy laatuun, arvelee rovasti? Hyvin vallan. Maksaa vaan
pienet sakkorahat--ei siihen muuta tarvita.

JOHANNES. Mitä pieksät suutasi tyhjään.

MIKKO. Ahaa--hän käy jo levottomaksi.

ROVASTI. Mutta morsian--? Missä morsian?

VALLESMANNI. Niin, häntä emme vielä ole saaneet tervehtiäkään.

KORTESUO. Kyllä hän kohta tulee.

RIIKKA. Pirkko, menepä kiirehtimään! Käske tulemaan sukkelasti! Sano
että rovasti ja kaikki muutkin vieraat kaipaavat.

PIRKKO. Kyllä. (Pyörähtää pois.)

MIKKO. Ja me otamme hänet juhlallisesti vastaan, eikö niin? Asetumme
molemmin puolin tupaa,--naiset tuolle puolen, miehet tälle. Näinikään.
Sitten kun hän astuu sisään, niin huudamme »eläköön» yhteen ääneen.

KORTESUO. Mikko, mitä sinä taaskin vehkeilet siellä? Anna olla--

RIIKKA. Elä, herran tähden, semmoisia asettele. Hän säikähtää, ties
kuinka pahasti.

KAUPPIAS. Eikös mitä! Eikä se niin vaarallista, jos vähän säikähtääkin,
onpa täällä tohtori saapusalla.

TOHTORI. Kyllä minä vastaan säikähdyksen puolesta.

VALLESMANNI. Hyvä tuuma vallan. Rovasti jos sitten vielä pitää pienen
puheen--toivottaa onnea meidän kaikkien puolesta ja niin poispäin.

ROVASTI. Mielelläni.

KAUPPIAS. Kuulkaas vielä--kun sanon. Heti kun rovasti on lopettanut
puheensa, niin huudamme uudelleen »eläköön», ja sitten painamme hänet
tuoliin ja kannamme ympäri.

MIKKO. Ympäri tupaa ensin, sitten ympäri pihamaan ja taas takaisin
tupaan.--Hyvä juttu, sanoi Sumelli, kun selkäänsä sai!

RIIKKA. Voi, voi, minua pelottaa--

PIRKKO (juoksee sisään). Aitan ovi oli lukossa, mutta minä huusin
avaimen reiästä.

RIIKKA (hätäisesti). Ja mitä hän vastasi? Lupasiko tulla?

PIRKKO. Sanoi olevansa valmis.

HUSSO (ikkunassa). Tuollahan tuo tulee. Voi, kuinka hitaasti astuu!

MIKKO. No, nyt--olkaa hiljaa kaikki! Äiti, pitäkää varalta ja avatkaa
ovi. Mutta äkkiä ja selkiselälleen!

HUSSO. Hyvä, hyvä! Minä teen, niinkuin käsketään. (Seisovat hetken
hiljaa, Husso paiskaa oven auki, Anna Liisa ilmestyy, hänelle huudetaan
»eläköön».)

ANNA LIISA. Eläköön meissä Jumalan pyhä henki!

RISTOLAN EMÄNTÄ. Mitä hän sanoi? Jumalan--?

HEIMOSEN EMÄNTÄ. Jumalan pyhä henki.

RISTOLAN EMÄNTÄ. Onko hän tullut uskovaiseksi?

HEIMOSEN EMÄNTÄ. Kuunnellaanhan.--Rovasti puhuu.

ROVASTI. Aivan niin. Eläköön meissä Jumalan pyhä henki. Ja liha
kuolkoon, himoineen, haluineen. Siinä korkein päämäärä meille kaikille.
Ja nyt pyytäisin saada lausua morsiamelle pari sanaa sekä omasta että
läsnäolevain puolesta--

ANNA LIISA. Erehdytte, jos minua morsiameksi luulette. En ole morsian
kenenkään.

RISTOLAN EMÄNTÄ. Eikö ole kenenkään morsian?

KORTESUO. Mitä nyt, Anna Liisa?

RIIKKA. Herra siunaa--! Mikä hänelle on pistänyt päähän?

MIKKO. Ujostelee tietysti.

ROVASTI (hymyillen). Mitäs te sitä kiellätte? Onhan teitä tänäpäivänä
kuulutettu, totta silloin olette morsian.

VALLESMANNI. Elkää suotta kainostelko.

KAUPPIAS. Taisitte käydä hämillenne, kun otimme teitä vähän
erikoistavalla vastaan. Mutta elkää olko millännekään--

TOHTORI. Kunniaa me vaan tahdoimme osoittaa.

MIKKO. Niin, kunniaahan me vaan, me kuuliaisvieraat--

ANNA LIISA. Minua tosin on kuulutettu tänään. Mutta en ole siltä
morsian. Kaikki on rauennut sikseen.

HEIMOSEN EMÄNTÄ. No, nyt ei kiitetä! Ohhoh, tämäpä oli ikävää.

RISTOLAN EMÄNTÄ. Sanopas muuta! Minun menee ihan pääni sekaisin--en
tajua kohta mitään.

KORTESUO. Mitä sinä ajattelet, Anna Liisa? Kun näin häiritset vieraiden
iloa.

RIIKKA. En ymmärrä häntä--(Katsoo avuttomasti Kortesuohon.) Mikä tässä
nyt tulee eteen?

ROVASTI. Te olette siis vakaasti päättänyt purkaa?

ANNA LIISA. Se on jo purettu. Se täytyi purkaa.

HUSSO. Siinä nyt kuulet, Pirkko. Mitä olen minä sanonut koko ajan? Anna
Liisa ei ole Johannesta rakastanutkaan. Mitä sitä niin hämmästytään.
Kerrankos semmoista tapahtuu. Olen minä nähnyt että vihiltäkin vielä
morsian peräytyy, saatikka sitten kuulutuksen jälkeen. Sano sinä vaan
totuus, Anna Liisa, elä yhtään ujostele.

ROVASTI. Mitä sulhanen tähän arvelee?

JOHANNES. Anna Liisa on oikeassa. Meidän välimme on jo rikottu.

PIRKKO (pudistelee Riikkaa hameesta). Äiti, äiti--eikö Anna Liisa sitten
menekään naimisiin? Eikö, äiti?

RIIKKA. Ole hiljaa, sinä.

KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. Niinkö se sitten kävikin? Vähät muusta, mutta lyhyeen
loppui meiltä ilo. Surma kaikkiakin!

MIKKO. Elkäähän hätäilkö, isäntä. Me jatkamme pitoja. Jos onni oikein
on, niin saamme tästä kihlajaiset kuuliaisten sijaan. Vai kuinka, Anna
Liisa?

RISTOLAN EMÄNTÄ. Yhä kummempaa.

MIKKO. Niin, minä vaan arvelen, että hänellä mahtaa olla joku toinen
mielessä.

KATAJAMÄEN ISÄNTÄ. No, sitten--!

ROVASTI. Niin,--minä puolestani en osaa tähän mitään sen enempää. Kun
molemmat tahtovat eroa--

ANNA LIISA. Minulla olisi vielä muutakin sanottavaa.

MIKKO. Nyt saamme kuulla!

ROVASTI. Etteköhän jättäisi sitä toistaiseksi? Johan tässäkin oli
tarpeeksi tällä kertaa. Vai mitä arvelevat vanhemmat?

KORTESUO. Kyllä olen samaa mieltä kuin rovastikin. Tässä on jo
tarpeeksi. Jääköön toistaiseksi loppu.

ANNA LIISA. En voi sitä jättää enää. Omaatuntoani painaa. Se kun on
kitunut tuon syntikuorman alla jo liian kauvan, neljä pitkää vuotta.

KORTESUO. Tule pois nyt sieltä ja ole ihmisiksi. Etkö sinä kuullut, mitä
rovastikin sanoi?

ANNA LIISA. Elkää estäkö minua. Antakaa minun seurata pyhän hengen
ääntä.

RIIKKA. Voithan sen tehdä toisten--

MIKKO. Niin, sitten kun olet vielä ajatellut pääsi ympäri moneen kertaan
ja kun yhdessä olemme tuumailleet.

HUSSO (nykäisee Mikkoa).



Pages: | Prev | | 1 | | 2 | | 3 | | 4 | | 5 | | 6 | | 7 | | 8 | | 9 | | 10 | | Next |

Main -> Canth, Minna -> Anna Liisa; Kotoa pois

IHTIANDR - is a site with thousands books on English for free reed and download