Free Books Library - IHTIANDR.INFO

Your last read book was:

You dont read books at this site.

Total books on site: about 20000

You can read and download its for free!

Browse book by author: A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W X Y Z 
Canth, Minna / Anna Liisa; Kotoa pois
Ole rauhassa, kun sinulla ei ole mitään omallatunnollasi.

KORTESUO. Minä otin sinut vastaan täällä, Mikko, niinkuin vanhan
tuttavan ainakin, ja entisen palvelijan. Mutta tänlaisia juonia kun
rupeat pitämään, täytyy minun kieltää sinulta taloni. Sillä minä en
niitä siedä semmoisia.

MIKKO. Anna Liisa--jatkatko sinä, vai onko minun vuoroni puhua? Vielä
voit antaa asialle toisen käänteen, jos tahdot. Se on omassa vallassasi.

RIIKKA. Mitä, herran nimessä, ne tarkoittavat nuo uhkaukset? Et suinkaan
sinä häntä väkisen saa, sen mahtanet toki käsittää.

MIKKO. Minä en luovu Anna Liisasta. Minä en anna häntä toiselle, sillä
hän on niin hyvä kuin minun vaimoni--jos kohta ei olekaan vielä papin
edessä seisottu.

JOHANNES. Hänen vaimonsa? Anna Liisa onko se totta? Sano pian!

RIIKKA. Sinä hävytön mies!

KORTESUO. Ota takaisin nuo sanat heti paikalla. Taikka tässä ei
kunnian kukko laula. Ota takaisin nuo sanat, kuuletko sinä? Ja sitten
polvillesi! Maahan tuohon pyytämään anteeksi, Anna Liisalta ensin,
sitten meiltä.--muuten--muuten--

MIKKO. Joko nyt taivut, Anna Liisa? Vai ilmoitanko kaikki?

ANNA LIISA. Peto! Tapa minut yksin tein!

MIKKO. Eikö vieläkään? Niinkö sinulla on kova luonto? Sitten ei auta muu
kuin lyödä viimeinen valtti pöytään. Mutta syytäkin itseäsi! (Menee
ovelle.)

ANNA LIISA. Mitä aiot--?

MIKKO (aukaisee oven, huutaa ulos). Äiti--sisään!

RIIKKA. Hussoko? Häntä täällä vielä tarvittiin! Kuuluttaa ympäri kylän
kaikki, mitä tapahtuu, ja lisää kanssa.

ANNA LIISA. Nyt se on lopussa, Johannes.

JOHANNES. Mikä on lopussa?

ANNA LIISA. Kaikki, kaikki!

JOHANNES. Sinä et vastannut minulle. Oliko totta, mitä hän äsken sanoi?

ANNA LIISA. Voi, että maa minut nielisi!

JOHANNES. Anna Liisa.--vastaa, taikka minä tulen hulluksi.

MIKKO. Sisään, sisään!

HUSSO. Tulenhan minä, kun joudun. Joko täällä sitten ollaan selvillä?

MIKKO. Ei vielä. Mutta kohta. Saatte kertoa nyt, mitä tiedätte.

HUSSO. Siihenkö sitä tultiin kumminkin? Enkös minä jo sanonut. Ei se
anna hevillä perään.

KORTESUO. Hussolla ei minun tietääkseni ole täällä mitään tekemistä. Ja
minä puolestani näkisin kernaammin, että hän menisi tiehensä.

HUSSO. Siinä nyt kuulit, Mikko. Näin he meitä kohtelevat. Näin he ovat
minua koko ajan kohdelleet. Ei sisään käsketä, ei istumaan pyydetä.
Semmoinen on kiitos siitä, että olen heidän tyttärensä pelastanut
häpeästä ja kuritushuoneesta.

RIIKKA. Hyvä Jumala--ovatko he menettäneet järkensä, nuo molemmat!

KORTESUO. Punnitse sanojasi, eukko. Tämä juttu ei lopu tähän, sen
lupaan.

RIIKKA. He ovat panneet tuumansa tukkoon, äiti ja poika! No, ei kiitetä!
Antaapas olla, mitä tästä vielä tulee.

KORTESUO. Tämä juttu ei lopu tähän. Minä vedän heidät edesvastaukseen!

HUSSO. Vie oikeuteen, jos uskallat! Minä pysyn puheessani. Sanon siellä
niinkuin täälläkin, että Hämeenlinnassa istuisi tyttösi huomenna
tänäpäivänä ilman minua, niin totta kuin minä tässä seison. Minua
juuri,--minua, eukkopahaa, hän saa kiittää siitä, että on vapaalla
jalalla. Ja millä hän on minulle sen palkinnut? Ei millään.--ei
kerrassa millään. Joskus on jonkun vaaterepaleen antanut, siinä
kaikki. Uskokaa jos tahdotte, mutta niin on asiat!

KORTESUO. Sinä olet pelotellut häntä tuolla konnan koukulla ja kiskonut
häneltä lahjoja? Hyvä että tuli tiedokseni--

HUSSO. Jonkun vaaterepaleen, niinkuin sanoin, ei mitään muuta. Ja näin
kauvan, neljä vuotta, minä yhtäkaikki olen pitänyt sitä salassa, en
henkeä ole vetänyt koko jutusta yhdellekään ihmiselle. Anna Liisa on
saanut käydä kunniallisesta talontyttärestä, eikä hän ole
tietävinäänkään, vaikka lapsi, jonka hän hengiltä otti, makaa kuusen
alla metsässä, vähän matkaa täältä.

RIIKKA. Tuommoisia hän uskaltaa sanoa meille vasten silmiä!--Ajakaa
hänet ulos, miehet. Tarttukaa käsikynkistä kiinni ja viekää pellolle
mokoma heittiö.

MIKKO. Ei, niin kauvan kuin minä olen tässä.

HUSSO. Ajakaahan minut vaan ulos, ajakaahan! Silloin menen suoraa päätä
vallesmanniin ja ilmoitan hänelle paikan. Kaivettakoon ruumis ylös, niin
nähdään, olenko valehdellut.

RIIKKA. Jos sieltä lapsen ruumis löytyykin, niin on se jonkun muun, ei
Anna Liisan.

HUSSO. Siitä vallesmanni ja korkea oikeus kyllä ottaa selvän, ellei Anna
Liisa hyvällä tunnusta. Mutta eipä hän kykene tässäkään väittämään
vastaan. Siinä seisoo vaan kuin tuomittu. Niin, olisit uskonut minua ja
pysynyt kiinni Mikossa, ettet olisi ruvennut riiailemaan toisten
kanssa, niin et olisi tähän pulaan joutunut. Ei milloinkaan maailmassa
olisi mitään tullut ilmi.

JOHANNES. Sinä kuulet, mistä he sinua syyttävät, etkä virka sanaakaan.
Eihän siinä ole mitään perää--ei pienintä alkuakaan, eihän ole?

MIKKO. Nyt tiedätte, kuinka asian laita on. Antakaa Anna Liisa suosiolla
minulle, isäntä. Ei siinä muu tule neuvoksi kumminkaan. Silloin kaikki
vielä voi kääntyä hyvin päin.

ANNA LIISA. Hänelle? Ei ikinä! Ennen vaikka mitä--

RIIKKA. Mitä sinä sanoit, Anna Liisa? Puhu kovempaa, että muutkin
kuulevat. Elä pelkää, lapsikulta, elä ensinkään pelkää. Ei noita
valheita hullukaan usko.

KORTESUO. Sinä olet viaton, Anna Liisa, minä tiedän, että sinä olet
viaton. Tahdon vaan kuulla sen omasta suustasi, ennenkuin toimitan
heille ansaitun rangaistuksen. Sinä olet aivan viaton, eikö niin?

JOHANNES. Vastaa, Jumalan tähden, vastaa!

RIIKKA. Mitä tuota kysyykään. Kiusaatte häntä vaan suotta.
Puolipyörryksissä on raukka muutenkin, näettehän sen.

KORTESUO. Vaiti, ja anna minun puhua. Rohkaise mieltäsi, Anna Liisa, ei
saa noin hämmentyä. Tulet sinä vielä oikeuden edessäkin vastaamaan
puolestasi, saatikka nyt tässä.

ANNA LIISA. Voi, armollinen Jumala!

KORTESUO. Onhan se pelkkää valhetta kaikkityyni, alusta loppuun? Sano
vaan: on, en sinulta sen pitempiä selityksiä pyydä.

RIIKKA. Hyvä, rakas lapsi, etkö sinä kuule, mitä isä pyytää. »On
valhetta»--ne sanat kun vaan saisit esille.

JOHANNES (raskaasti). Hän ei saa niitä sanotuksi!

KORTESUO. Anna Liisa, mitä tämä on? Etkö kuule, vai etkö tajua?

ANNA LIISA. Isä--anteeksi, isä!

KORTESUO. Sinua ei syyttömästi tuomita, ole ihan huoleti. Ja
edesvastaukseen he tulevat.

ANNA LIISA (vaipua polvilleen). Äiti--isä--Johannes, armahtakaa!

KORTESUO. Armahtakaa? Mitä armahtakaa? Jos sinä kerran olet syytön,
niin.--(vaipuu vavisten penkille), mitäs minä ajattelinkaan sanoa?
Riikka--onhan hän syytön?

RIIKKA. Herra Jumala--elä sitä epäile!

KORTESUO. Tule tänne, lapseni, tänne! Elä ole siellä maassa. Ei se ole
sinun paikkasi. Et sinä ole semmoisia tehnyt. Meidän, vanhempiesi
silmien alla sinä olet elänyt. Tule tänne, tule! Elä pelkää noita. Minä
ajan heidät pois. (Nousee). Valehtelijat, roistot, ulos! Tuolla ovi,
ulos molemmat!

ANNA LIISA. Isä, isä--antakaa heidän olla. Ei he ole valehdelleet. Se on
kaikki totta.

KORTESUO. Totta? Mikä?

ANNA LIISA. Kaikki on totta, mitä he tässä ovat kertoneet.

RIIKKA. Sekinkö, että--että olet tappanut lapsesi?

ANNA LIISA. Niin, niin! Sekin on totta. Tehkää minulle nyt mitä
tahdotte.

RIIKKA. Herra hyvästi siunaa ja varjele.

JOHANNES. Sinä? Sinä, Anna Liisa?

KORTESUO. Kuinka hän sanoi? Minä varmaan olen sekaisin päästäni. Mitä
hän puhui? Sanoiko, että on--että hän on murhannut lapsensa?

ANNA LIISA. Isä--! kuulkaa minua, isä--

KORTESUO. Murhannut lapsensa?--Murhannut! Ja kaikki nämä vuodet
teeskennellyt edessäni. Pettänyt minut, pettänyt meidät kaikki!
Käärme! (Hapuilee kirvestä penkiltä.)

ANNA LIISA. Äiti--äiti!

KORTESUO. Käärme, minä tapan sinut!

RIIKKA. Isä--! Jumalan tähden, miehet, auttakaa!

MIKKO. No noh! Hillitkääpä mieltänne, isäntä! Kirves tänne!

KORTESUO. Minä tapan sinutkin. Molemmat minä tapan.

RIIKKA (tarttuu Anna Liisaan). Pois, onneton, pois, siksi kuin hänen
vihansa lauhtuu. Pois, pois! (Vie hänet ulos.)

MIKKO (vääntää kirveen hänen käsistään ja viskaa sen lattiaan). Te ette
tapa Anna Liisaa, ettekä minua liioin. Asia ei sillä parane.

(Kortesuo putoo penkille istumaan.)

JOHANNES. Ei parane enää millään. Kaikki on lopussa!

Esirippu alas.




KOLMAS NÄYTÖS.


(Sama tupa. Riikka seisoo ikkunassa oikeaan ja tähystelee ulos.)

RIIKKA. Niin istuu kuin kuvapatsas. Ei niin että kättä liikuttaisi.

KORTESUO (tulee sisään). Lähetin hakemaan sekä Johannesta että Mikkoa.
Jotain selvyyttä tästä pitää tuleman, illalla kun jäi kaikki kesken.

RIIKKA. Anna Liisa vaan ei paikaltaan hievahda. Koko yön hän nyt on
istunut tuolla rannalla yhtämittaa.

KORTESUO. Hae hänet sisään sieltä.

RIIKKA. Voi, kun olen käynyt houkuttelemassa monet kerrat, mutta enhän
tuota saa tulemaan.

KORTESUO. Mitä hän sanoo?

RIIKKA. Ei mitään. Katsoa tuijottaa vaan eteensä silmät levällään
eikä tajua, vaikka hänelle mitä puhelisi. Jotain hän siellä hautoo
mielessään.

KORTESUO. Mitä se olisi?

RIIKKA. Kun ei vaan hyppäisi järveen lopulta. Sitä tässä olen seisonut
ja vahtinut kaiken aikaa eilisestä saakka, niin etten ole silmiäni
ummistanut.

KORTESUO. Se se vielä puuttuisi! Itsemurhan kun tekisi onneton, kaiken
muun hyvän lisäksi.

RIIKKA. Sinäkin hänet säikytit niin pahasti illalla. Miltähän sinusta
tuntuu, jos tyttö raukka vielä menee sekaisin päästään.

KORTESUO. Kas niin! Minunko syykseni se nyt käännetään kaikki?

RIIKKA. Eipä niin sinunkaan syyksesi. Mutta olisit sinä saanut häntä
hiukan ihmisiksi kohdella yhtäkaikki. Oma lapsesi hän kumminkin on.

KORTESUO. Sen vuoksihan minun juuri tulee häntä kurittaa. Mitä
välittäisin minä hänen rikoksestaan, jos hän olisi ventovieras? Mitä jo
vaan!

RIIKKA. On hän, poloinen, mahtanut kärsiä tarpeeksi asti näinä vuosina.
Ei siinä sinun kuritustasi enää kaivata.

KORTESUO. Hänkö kärsiä? Kyllä kai! Olisiko hän silloin sitä niin
salannut ja peitellyt? Ja niin teeskennellyt? Saakeli soikoon, kun sitä
ajattelen--!

RIIKKA. Sinä et, ukko parka, niitä asioita ymmärrä.

KORTESUO. Ymmärrätkö sinä muka sitten paremmin? Sano!

RIIKKA. Luulenpa melkein.

KORTESUO. Sinä ehkä tiesit asiasta? Hän varmaankin oli sinulle kertonut?
Minua vaan vedettiin nenästä yksissä tuumin. Tunnustapa--tunnusta heti--
taikka minä--!

RIIKKA. No niin! Alahan nyt pauhata taas. Niinkuin ei tässä olisi ikävää
mieltä yltäkyllin jo muutenkin.

KORTESUO. Etkös tiennyt siitä? Sano!

RIIKKA. Enkä tiennyt, kah! En tiennyt enempää kuin sinäkään. Eläkä
tuossa nyt intoile turhanpäin.

KORTESUO. Mutta äitinä sinun olisi pitänyt tietää, millä jäljillä
tyttäresi on.

RIIKKA. Mistäpä minä osasin semmoista ajatellakaan.

KORTESUO. Huomaahan sitä, kun kerran on silmät päässä.

RIIKKA. Etpä tuota huomannut sinäkään. Yhden verran hän oli sinun
nähtävissäsi kuin minunkin.

KORTESUO. Mutta sinun asiasi oli pitää huolta tytöstä eikä minun.
Ymmärrätkös?

RIIKKA. Ymmärrän, ymmärrän! Ja lopeta nyt, hyvä ihminen. Ellet herkiä
kiukkuilemasta, niin ei tule parempaa selvyyttä nyt kuin eilenkään, sen
minä sanon. Suotta vaan laitoit hakemaan Johannesta ja Mikkoa.

KORTESUO. Kuka tässä kiukkuilee, sinä vai minä?

RIIKKA. Ei riidellä. Asia ei sillä parane kumminkaan.

KORTESUO. Millä se sitten paranee? Jos tiedät, niin sano.

RIIKKA. Vaiti nyt! Täällä tulee Johannes.

JOHANNES (tulee). Mitäs tänne kuuluu?

RIIKKA. Huonoa vaan, mitäs muuta. Ukko tuossa riitelee, ja Anna
Liisa--(pyyhkii kyyneleitään) taitaa olla ihan mennyttä kalua.

JOHANNES. Hän näkyi istuvan rannalla. Ei älynnyt minua, vaikka kuljin
siitä ohitse.

RIIKKA. Eihän se, poloinen, näe eikä kuule enää mitään. (Itkee ja
tähystelee ulos.)

KORTESUO. Kuinkas nyt teemme, Johannes? Sinä, tietystikin, tahdot purkaa
Anna Liisan kanssa?

JOHANNES (painuneella mielellä). Eihän siinä ole muu edessä. Hän ei ole
se ihminen, jona häntä pidin.

KORTESUO. Niin, niin! Hän tekeytyi toiseksi, kuin mitä hän oli. Petti
meidät kaikki.

JOHANNES. Senpä vuoksi juuri--senpä vuoksi tämä isku oli niin kova kun
uskoi hänen olevan parhaimman kaikista. Ja nyt yht'äkkiä tulee
tietämään, että onkin ihan päinvastoin. Että hän on huonoin ja että
pahin tyttöhäiläkkä on kuin enkeli hänen rinnallaan. Se se tahtoi viedä
minulta aivan järjen eilen illalla. Enkä tiedä, olenko vieläkään
täydessä tolkussani. Tuolla olen kävellyt metsässä kaiken yötä, pieksänyt
puita ja pieksänyt maata, jos kuka olisi nähnyt, niin hulluksi varmaan
olisi luullut.

KORTESUO. Onhan se koskenut sinuunkin, kyllä sen ymmärrän.--Vaikka--
toiselta puolen mikäs sinulla sentään on hätänä. Pääsethän sinä hänestä
erillesi, saat toisen ja paremman sijaan--

JOHANNES. En rupea minä niihin puuhiin enää tuon koomin. Tästä
ensimmäisestä yrityksestä sain jo kylläni.

KORTESUO. Rupeat hyvinkin. Annahan olla kun vähän aikaa kuluu, että tämä
alkaa haihtua mielestäsi.

JOHANNES. Ei se ikinä haihdu.

KORTESUO. Niin sinä nyt luulet, mutta kyllä minä tiedän. Ei, sanon
vieläkin, ei sinulla ole hätää. Toista meidän, vanhuksien, jotka tähän
saakka olemme eläneet rehellisinä ja kunniallisina ihmisinä, emmekä
suinkaan ole kenellekään vääryyttä tehneet. Ja nyt loppuiällä saamme
tämmöisen häpeän--arvaapas, miltä se tuntuu.

JOHANNES. Niin, mutta syyttömäthän te olette, sen jokainen tietää, joka
teidät tuntee.

KORTESUO. Syyttömät olemme, sen uskallan sanoa Jumalankin edessä. Emme
me kumpikaan ole häntä semmoiseen opettaneet. Mutta mitä se auttaa.
Maailma tuomitsee tapansa mukaan, ei se siihen katso.

JOHANNES. Mutta tarvitseeko maailman tätä tietää? Eihän se asiaa enää
paranna kumminkaan.

RIIKKA. Voi, jospa sen saisikin vielä siihen painumaan. Että pelastuisi
tuo onneton vankilasta edes.

JOHANNES. Minun kauttani ei mitään tule ilmi. Siihen saatte luottaa.

KORTESUO. Kiitos siitä lupauksesta! Minä tiedän, että sinä pidät sanasi.

RIIKKA. Mutta kuinkas tehdään tänäpäivänä?

KORTESUO. Niin, sitä vastenhan minä oikeastaan lähetin sinua hakemaan.
Meidän pitäisi kait mennä estämään kuulutuksia?

JOHANNES. Emme me nyt jaksa, isäntä. Antaa kuuluttaa. Puretaan sitten
jäljestäpäin kaikessa hiljaisuudessa.

RIIKKA. Entäs kun tänne tulee vieraita?

JOHANNES. Tulkoon. Emme ilmoita vielä mitään. Siitä vaan nousisi turhaa
hölyä. Kyseltäisiin, ihmeteltäisiin--ja juoruttaisiin loppumattomiin.

KORTESUO. Ja mitäpä ihmiset sillä tiedolla tekevät. Ennättävät he sen
kuulla sittenkin.

RIIKKA. Ehkei sentään niin pahasti käy kuin miltä ensin näytti. Koska
nyt Johanneskin meitä näin auttaa.

KORTESUO. Kun tulisi se Mikko, että saisimme tuumata hänenkin kanssaan.

JOHANNES. Mikkoako odotatte? Sitten lähden minä pois.

KORTESUO. Elä lähde. Täytyyhän sinun olla täällä, kun vieraat tulevat,
ettei mitään epäluuloa herää.

JOHANNES. Minä en siedä nähdä sitä miestä. Vihani rupeaa kiehumaan, kun
vaan ajattelenkin häntä.

KORTESUO. Jospa nyt kumminkin tekisit meille sen hyvän työn, Johannes.
Että yhden päivän vielä olisit saman katon alla hänen kanssaan.

JOHANNES. Ja kuuntelisin hänen ilkkumisiaan? Katselisin hänen
voitonriemuaan? En, vaikka mikä olkoon! Elkää pyytäkökään.

RIIKKA. Olkaas nyt--! Hän nousi ylös--. Pian, pian--hän menee järvelle
päin. Nyt olemme hukassa! (Juoksee ulos.)

JOHANNES. Anna Liisa--?

KORTESUO. Hän hukuttaa itsensä! Herra armahtakoon!--Voi.--jalkani
hervahtuivat--(Tahtoisi rientää ulos, vaan ei kykene, hervahtaa alas
polvilleen.)

JOHANNES. Elkää hätäilkö. Minä juoksen avuksi. (Juoksee ulos.)

KORTESUO. Juokse,--juokse kiiruusti! Ennättävätkö he? (Menee ikkunaan,
pui nyrkkiä.) Anna Liisa! Koetapas! Veneellä hän aikoo päästä
syvemmälle.--Juoskaa--ottakaa toinen vene!--No niin, niin! Hyvin käy,
Jumalan kiitos. (Mikko tulee.)

KORTESUO (yhä ikkunassa). Jumalan kiitos, he saivat hänet kiinni. Ei
hätää enää! (Kääntyy.) Mikko, johan sinä olet täällä.

MIKKO. Te laitoitte minua hakemaan?

KORTESUO. Laitoinhan minä. Minä, näes, ajattelin kysyä sinulta, vieläkö
pysyt eilisessä puheessasi? Että tahdot Anna Liisan vaimoksesi?

MIKKO. Tietysti. En suinkaan minä nyt tällä välin ole mieltäni
muuttanut, kun sitä en kerran neljässä vuodessa ehtinyt tehdä.

KORTESUO. Niinpä sinä nyt saat hänet.

MIKKO. No, joko viimeinkin!

KORTESUO. Emme pane enää vastaan, ei Johannes enemmän kuin minäkään.
Heti kun entinen kuulutus on purettu, saat mennä hänen kanssaan
pappilaan. Koetetaan pitää koko tuo onneton juttu salassa edeskinpäin,
jos mahdollista. Johanneskin lupasi olla siitä puhumatta.

MIKKO. Kas niin! No sittenhän on kaikki hyvin. Kävi juuri niinkuin minä
sanoin. Olisitte vaan heti uskoneet minua, niin vähemmällä ikävällä
olisi päästy. Mutta kaks' niistä. Pian ne unohtuvat, eikös niin?

KORTESUO. En luule, että unohtuvat. Hautaan tämä kolahdus minut vie, en
minä tästä enää toinnu, sen saatte nähdä. Kuinka sitä tänlaisessa
alituisessa pelossa jaksaisi elää?

MIKKO. Mitäs pelättävää teillä on? Johannes jos lörpöttelisikin, niin
kuka uskoo semmoisia juttuja? Ja millä hän ne näyttää toteen? Ei hänen
ole hyvä mennä niitä levittelemään. Selitetään, että hän vaan vihasta,
kun Anna Liisa antoi rukkaset.

KORTESUO. Se tietopa kumminkin painaa. Enhän minä tästä puolin enää voi
ihmisiä silmiin katsoa.

MIKKO. Joutavia! Tapahtunut, mik' on tapahtunut, mitä sillä mieltänsä
rasittaa. Ei se mihinkään hyödytä.

KORTESUO. Kun pääsisi edes tämän päivän ohi.

MIKKO. Miksi juuri tämän päivän? Niin--heitähän kuulutetaan ja tänne on
käsketty vieraita! (Viheltää.) Kuinkas siitä pulasta päästään?

KORTESUO. Ajateltiin, ettei virketä purkauksesta vielä mitään. Otetaan
vieraat vastaan ja ollaan niinkuin ei mitään olisi tapahtunut.
Päästäisiin sillä tavoin vähemmällä hälinällä.

MIKKO. Helkkaria! Sehän on kaikkian parasta! Me vietämme kihlajaisia,
Anna Liisa ja minä, mutta sen pidämme omina tietoinamme. Emme henkeä
vedä muille koko asiasta. Uskokoot he vaan olevansa kuuliaisissa ja
pitäkööt Johannesta sulhasena. Tuusan jevlat! Syntyy heidän kanssaan
kujeilla tänä iltana.

KORTESUO. Mitä kujeilla? Siihen tässä vielä olisi halua.--Tuoltapa ne
tulevat. (Riikka ja Johannes tuovat Anna Liisaa väkisin sisään.)

ANNA LIISA. Antakaa minun olla! Antakaa--minä en tahdo tulla sisään.

RIIKKA. Sinun täytyy. Me emme jätä sinua enää sinne yksin.

ANNA LIISA. Miksi ette antanut minun mennä? Nyt olisin saanut hänet
syliini. Hän oli siellä kaukana järvellä ja itki--itki aivan kuin
silloinkin.

KORTESUO. Kuka oli järvellä? Kuka itki?

ANNA LIISA. Lapseni. Oma, pieni lapseni. Siellä hän itkee vielä nytkin.
Päästäkää, antakaa minun mennä hänen luokseen.

RIIKKA. Hyvä lapsi--usko minua, ei hän siellä ollut. Heikkoudesta vaan
tuli semmoinen kuva silmiisi, kun siellä syömättä olit valvonut koko
yön. Harhanäky, ei muuta mitään.

ANNA LIISA. Minä näin hänet niin selvään, mutta hän katosi veden alle,
kun te tulitte. Miksi ette antanut minun mennä? Mitä estitte minua?

RIIKKA. Kun sinä olisit heittäytynyt järveen, poloinen.

ANNA LIISA. Niin järveen, lapseni luokse järveen! Eikö minulle
sitäkään iloa sallita! (Itkee hiljaa.)

KORTESUO. Tyttö, tyttö! Sen surunko meille vielä tekisit.

ANNA LIISA. Minä tahtoisin kuolla. Antakaa minun kuolla. Antakaa minun
päästä sinne, missä lapsikin on.

RIIKKA. Ethän sinä lapsesi luokse pääsisi sillä tavalla.

KORTESUO. Heitä nuo tuommoiset tuumat pois mielestäsi, Anna Liisa.
Täällä alkaa kaikki kääntyä hyvin päin. Ei sinun tarvitse pelätä enää
mitään, ei vankeutta eikä muita. Saat olla ja elää ihan rauhassa.

MIKKO. Et sinä jouda kuolemaan, Anna Liisa. Hui, hai--et ensinkään
kuolemaan. Nythän meille vasta elämä alkaakin. Sinulle ja minulle. Tokko
sinä vielä tiedätkään, että meille tänään tulee kihlajaiset?

ANNA LIISA. Enkö olisi päässyt lapseni luokse? Mitä, äiti?

MIKKO. Et! Et varmaankaan.

ANNA LIISA. Mutta lepoon olisin kumminkin tullut. Siellä makaisin
rauhassa järven pohjassa. Kaikki olisi lopussa. Kaikki tuskat ja vaivat.
En tietäisi mitään enää.

RIIKKA. Entä minkälaiseen tilaan olisit joutunut tulevassa elämässä?
Herra varjele--etkö sinä sitä ollenkaan ajattele, lapsi kulta?

ANNA LIISA. Niin tulevassako elämässä? En tiedä--. Mutta pois täältä.
Pois, pois! Täällä olen tehnyt vaan syntiä. Olen häväissyt itseni ja
muut. Eikä minulla ole täällä enää jalansijaa. Kaikki hylkäävät, kaikki
vihaavat. Minä olen kuin kuivettunut oksa puussa, tai rikkaruoho
pellossa. Ei minusta ole iloa eikä hyötyä kenellekään. Voi, äiti, voi
että estitte minua hukkumasta. Nyt olisi kaikki ohi, ja te olisitte
minusta päässeet.

KORTESUO.



Pages: | Prev | | 1 | | 2 | | 3 | | 4 | | 5 | | 6 | | 7 | | 8 | | 9 | | 10 | | Next |

Main -> Canth, Minna -> Anna Liisa; Kotoa pois

IHTIANDR - is a site with thousands books on English for free reed and download